C-pentue
Vanilla´s Borghild of BB x Roland´s Nile God of Roper

Hildan tutkimme hänen täytettyään kaksi vuotta ja tulokset olivat upeat. Saksassa lausuttuna lonkat ovat A2/A2, kennelliitosta ne olisivat tulleet luultavimmini "hyvänä" B-lonkkina, eläinlääkärin sanomana.
Hilda elää toisen koiran kaverina ja perheenjäsenenä lapsiperheessä omakotitalossa. Hilda on energisä ja leikkisä, epäilevä miehiä kohtaan alkuun. Hilda on ollut elämänsä terve, lukuunottamatta pieniä naarmuja matkan varrelta. Hildalle tehtiin myös 24h Holter rytmihäiriöiden poissulkemiseksi ja Hildan tulos tältä osin olikin normaali. Hilda on iso narttu, säkä n. 60cm.
Sobek on ollut minulle se koira, johon joskus törmäsin Roper American Bulldogs sivuilla. Sanoin jo silloin, että tuo on ulkonäöllisesti sellainen uros, jota tahdon saada kasvatustyölläni ulkonäöllisesti aikaan. Nyt kun mahdollisuus Sobekin käyttöön tuli, tartuin heti tähän mahdollisuuteen. Sobekilla on vahva luusto, hyvät ja isot hampaat ja hän liikkuu kuin tanssien. Luonne on ystävällinen ja tasapainoinen, ja viettiä löytyy niin saalistamiseen kuin puolustamiseen. Sobek ei ole koira-aggressiivinen. Sobek on pärjännyt näyttelyissä ja onkin NKC Champion. Hän on asunut Kanadassa ja muuttanut omistajansa kanssa Suomeen vuonna 2024.
Sobekin toivomme tasapainottavan luonnetta omaan linjaamme. Toivomme pentueeseen lisää itsevarmuutta, vahvaa luustoa, sekä hienoa standard-linjaa. Koko pysyy hyvänä, kuten tahdommekin, amerikanbulldoggi saa olla kookas ja lihaksikas.
Sobekin Pedigree:
https://www.pedigreedatabase.com/american_bulldog/dog.html?id=2877438-rolands-nile-god-of-roper?_v=20230122001417<br>
Hildan Pedigree:
https://www.pedigreedatabase.com/american_bulldog/dog.html?id=3261629-vanillas-borghild-of-bb?_v=20250502231346</p>
PENNUT SYNTYNEET 20.6.2025.
Pentuja 10, joista 6 urosta ja 4 narttua.
KAIKKI PENNUT OVAT LÖYTÄNEET KODIN.
